23.6.2010
Hieno sää helli Bengtskärin retkeläisiä

Bengtskärin majakka                    Kukaan ei huomaa minua                            Maihinnousu Rosalaan             
     

Päällikön talossa

Hausjärven Liikenteen Bengtskärin retkeläiset heräsivät maanantaiaamuun kukonlaulun aikaan. Sää oli aamulla pilvinen ja tuulikin tuiversi hiukan. Kovalla tuulella Bengtskärin majakalle asti ei päästäisi vaan pitäisi tyytyä käymään Rosalan saarella.

Vielä Salossa pidetyllä kahvitauollakin oli sumuista mutta rannikkoa kohti ajellessa sää alkoi pikkuhiljaa selvitä. Kasnäsiin päästyämme ehdimme vielä tutustua Sinisimpukan luontokeskukseen ja sieltä ulos tullessa oli ihme tapahtunut: aurinko paistoi täydeltä terältä!

Nousimme paattiin nimeltä Minandra ja suuntasimme kohti Rosalan saarta ja siellä sijaitsevaa Viikinkikeskusta. Oppaat ottivat meidät vastaan rannassa ja ohjasivat meidät saaren sisäosiin. Nautimme lounaaksi kuhakeittoa ja saaristolaisleipää hulppeassa päällikön talossa päällikköparin valvovien silmien alla.

Ennen opastuokiota lapset ehtivät vielä ruokkia kaneja ja kanoja sekä juoksennella jatulintarhan sokkeloisilla poluilla, kävelivätpä isommat vielä puujaloilla. Opastuokion lopuksi näimme kaksi videota viikinkien elämästä ja heidän uskomuksistaan.

Viimein pääsimme jatkamaan matkaa kohti Bengtskärin majakkaa. Saaret alkoivat harveta ja vauhtia yhä pienemmiksi luodoiksi. Samassa suhteessa lisääntyivät allit, haahkat, joutsenet ja monet muut vesilinnut. Niitä oli joukoittain luodoilla ja lensi isoina parvina aivan veden pintaa viistäen.

Joku onnellinen näki ensimmäisen vilahduksen majakan huipusta, joka pilkotti horisontin takaa! Majakka lähestyi lähestymistään ja voi pojat, miten iso se olikaan! Seitsemänkymmenen metrin korkeuteen kohoava kivitorni keskellä sinistä merenselkää on uskomaton näky.

Aurinko ja meri häikäisivät niin, että muutamat alkoivat olla huolestuneita kotiin unohtuneista aurinkolaseista ja suojavoiteista.

Suurin osa retkeläisistä taisi uskaltautua aivan majakan huipun valohuoneeseen saakka, josta näki hyvällä säällä helposti Hankoon saakka. Oppaan kertoman mukaan majakalla asui aikoinaan vakituisesti 32 ihmistä, joista suurin osa oli lapsia. Näillä oli saarella oma opettajatar. Miehet hoitivat majakkaa ja kalastivat. Naiset puolestaan hoitivat lasten lisäksi kanoja, possuja ja lampaita, laittoivat ruoan sekä huolehtivat kodin muista askareista.

Reilun kahden tunnin vierailu saarella tuntui loppuvan aivan liian pian, varsinkin niistä lapsista, jotka löysivät kalliopainanteiden sadevesilammikoista sadoittain sammakon nuijapäitä. Niiden pelastaminen pienistä lampareista isompiin oli todella kova homma.

Kotimatka sujui kommelluksitta ja kaikki pääsivät turvallisesti kotiin - kiitos ilmojen haltijalle kaikilta retkellä mukana olleilta!