21.4.2010
Hausjärven Liikenne sai matkanjärjestäjän oikeudet

 

Hausjärven Liikenne on merkitty 23.3.2010 alkaen Kuluttajaviraston ylläpitämään valmismatkaliikerekisteriin. Rekisteröinti antaa yritykselle oikeuden toimia valmismatkaliikelain mukaisena matkanjärjestäjänä.

 

Matkanjärjestäjäksi ryhtyminen merkitsee uutta aluevaltausta Hausjärven Liikenteelle. Olli-Pekka Hynönen aloitti yritystoiminnan vuonna 2000 taksiautoilijana. Viisi vuotta myöhemmin yritys laajensi toimintansa tilausbusseihin ja taksiliikenteestä luovuttiin vähitellen.

Tällä hetkellä Hausjärven Liikenne huolehtii myös Hausjärven kunnan palveluliikenteestä.

Aktiivisen Internet-markkinoinnin seurauksena yrityksen tilausajoliikenne on runsastunut siinä määrin, että sen kalustoon kuuluu jo kaksitoista erikokoista tilausbussia.

 

Hausjärven Liikenne keskittyy aluksi lyhyisiin kotimaan valmismatkoihin. Retkivalikoima vie asiakkaita saaristosta sisämaahan ja kulttuurikohteista luontoretkille. Liikennöitsijä Olli-Pekka Hynösen mukaan retkistä on pyritty suunnittelemaan monipuolinen tarjotin, jossa olisi jokaiselle jotain.

? Ideoita on kysytty tutuilta ja lisäksi on mietitty, missä itseä kiinnostaisi käydä, Hynönen kertoo.

Näillä periaatteilla yrityksen ensimmäiseen matkavalikoimaan ovat päässeet mm. Bengtskärin majakka, Unescon maailmanperintökohde Verla ja Nuuksion kansallispuisto.

Hausjärven Liikenteen valmismatkat ovat aluksi pääsääntöisesti yhden päivän retkiä. Ainoastaan Valamon ja Lintulan luostareihin suuntautuvan matkan on suunniteltu kestävän yön yli, koska matkaa yhteen suuntaan kertyy jo reilut 350 kilometriä.

Matkojen hintahaitari vaihtelee keston ja omatoimisuuden mukaan. Esimerkiksi Nuuksion luontopäivän saa jokainen viettää haluamallaan tavalla.

? Toinen hauska kokeilu on retki Pori Jazzeille, jossa asiakas maksaa vain matkasta. Ensimmäiset ilmoittautuivat matkalle kuullessaan, että sellainen on suunnitteilla, Hynönen nauraa.

Jo mainittujen kohteiden lisäksi Hausjärven Liikenteen tarjontaan kuuluvat myös kaupunkimatkat, jotka tulevat valikoimaan vielä huhtikuun 2010 kuluessa.

 

Lisätietoja antaa yrittäjä Olli-Pekka Hynönen, 0500 928 633 tai myynti@hausjarvenliikenne.fi.


Tutustu Hausjärven Liikenteen valmismatkoihin.

 

 

 

 

 

Hausjärven Liikenne/ Hanneberg Tours- Vanha Kylätie 10 D-12310 Ryttylä - tel.+358 40 5477500-info@hannebergtours.fi.fi
Hausjärven Liikenne - Hausjärventie 1563 - 12350 Turkhauta - puh. 0500 928 633 -myynti@hausjarvenliikenne.fi.fi
  |  Sivusto päivitetty viimeksi 3.2.2012   |  Ylläpito   |  Tekninen toteutus AINA   |